Minä vs minä

Löysin vanhoja valokuvia.
Yllätyin, kun tunteet joita tunsin kuvia verrattaessa nykyiseen ulkomuotooni ei ollutkaan niin positiivisia kuin odotin. Odotinko edes mitään kun rupesin kuvia selailemaan? Pohdin hetken ja kyllä odotin, että ulkoinen muutos olisi miellyttävä, tulisin hyvälle tuulelle ja olisin tyytyväinen itseeni, olenhan tehnyt hirveästi töitä lihaksikkaan kroppani eteen.

Olen treenannut viikosta toiseen, päättäväisesti keskittynyt yhteen treeniin kerrallaan ja ylittänyt itseni jatkuvasti, taistellut ajatuksiani vastaan kun painot on noussut ja psyykannut itseni tekemään ne kuuluisat viimeiset toistot loppuun asti. Tätähän mä olen halunnut ja olen nauttinut jokaisesta treenistä.

Nyt jouduin pysähtymään miettimään mistä nuo oudot fiilikset oikein kumpuaa? Näytän vanhemmissa kuvissa niin pieneltä ja sirolta. 158cm pitkä ja painoa maksimissaan 48kg, ei yhtään läskiä eikä lihasta, olen laiha nuori tyttö.
Tuoreimmissa kuvissa on aikuisen naisen näköinen tyyppi, muodokas sellainen, on pyöreät olkapäät ja pakarat ja tukkakin on laitettu. Pituus on edelleen 158cm, mutta vaaka näyttää 62kg.

Olen koko ajan ollut itseeni ja kehitykseeni tyytyväinen. En ole koskaan kuluttanut aikaani peilin edessä enkä kytännyt painoani enkä syömisiäni. Olen innoissani kulkenut haaveitani kohti ja lihaksikas kroppa on yksi niistä, ollut aina. Nyt jostain syystä kuvia katsellessani tuli fiilis etten olekaan tyytyväinen. Mitä ihmettä!?

Näin paksun aikuisen naisen ja se pieni siro tyttö näytti paljon paremmalta. Silloin kun olin se pieni laiha tyttö, haaveilin lihaksikkaasta vartalosta ja personal trainerin työstä. Opettelin ensin itse syömään ja treenaamaan oikein. Aloin opiskelemaan treenaamisesta ja ravinnosta, kävin personal trainer koulun, foamroller ohjaaja koulutuksen, liikekaava testaus koulutuksen ja tällä hetkellä minulla on kesken kaksi verkkokurssia aiheesta. Olen siis panostanut tähän ihan oikeasti.

Etsin lisää vanhoja kuvia ja vertailin niitä tuoreimpiin. Arvostelin jokaisen yksityiskohdan ja muistelin fiiliksia niistä hetkistä kun kuvat on otettu. Samalla pohdin koko ajan, että mistä nämä tunteet johtuvat. Laitoin kuvia vierekkäin ja näytin miehelleni, odotin hänen reaktiota radikaaliin muodonmuutokseeni. Näin kuinka hänen mielessään vilisi muistoja yhteisistä hetkistämme ja hän vain hymyili ja totesi "mun pikkunen tyttöystävä on nykyään bodari". Siinä kaikki? Eikö hän nähnyt, että mä olen tuplasti isompi kuin kaksi vuotta sitten? Eikö häntä haittaa, että en oo enää pieni ja siro? Epävarmana kysyin varovasti "pitäiskö mun vähän laihduttaa?" johon mies hölmistyneenä vastasi "miks ihmeessä pitäis laihduttaa kun on pelkkää lihasta ja vatsapalikat näkyy?" niin, en mä tiedä, tuli fiilis et mä oon tosi paksu.

Loppukesä 2014 & Alkukesä 2016  +14kg

         
Mies meni nukkumaan ja mä jäin vielä kummastelemaan outoja ajatuksiani. Hetken päästä muistin, että mä täytän viikon päästä 30v😂 Siis oikeesti! Ei kai mulla ala se paljon puhuttu kolmenkympin kriisi!? Mä en oo ikinä uskonut moiseen, muka kriisi jostain iästä, hölynpölyä. Epävarmat ihmiset selittelee oireilujaan ikäkriiseillä. Ihan oikeesti, näin mä oon ajatellut ja kops, omaan nilkkaan, niin kuin aina.

Ihan sama minkä näköinen, muotoinen tai kokoinen ihminen on, jokaiselle tulee ajatuksia että pitäisi olla jotain muuta. Pikkasen laihempi, vähän lihaksikkaampi, painavampi, kevyempi tai jotain muuta. Ulkonäkö on asia, jota jokainen joskus miettii. Mulla se kävi nyt näin, valokuvien muodossa. Tajusin, että vuodet vierii ja ikää tulee enkä mä mahda sille mitään. Se on hyväksyttävä, että kun puhutaan nuorista, mä en enää kuulu siihen joukkoon.
Mä oon jumalauta aikuinen nainen, lihaksikas sellainen!